Melissa Satta upeana rannalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdelehtien otsikoihin viime vuonna noussut italialaiskaunotar Melissa Satta on yksi mallimaailman nousevista kyvyistä. Näyttelijänäkin toiminut tumma kaunotar on tosin ollut viihdelehtien otsikoissa lähinnä lomakuviensa merkeissä.

Viime vuonna Melissa Satta ikuistettiin Sports Illustrated -lehden maineikkaan uimapukunumeron kuviin, joissa hänet nähtiin pienenpienissä bikineissä ja lisäksi myös pelkässä bodypaint-maalissa. Nyt Melissa on palannut otsikoihin lomailtuaan Espanjan Formenterassa todella näyttävässä bikinikunnossa, joka ei takuulla jäänyt rannan miehiltä huomaamatta.

24-vuotias italialaissyntyinen Melissa Satta tunnetaan erityisesti kotimaassaan menestyksekkäänä mallina. Hän on kuitenkin asunut lapsesta saakka Yhdysvalloissa. Monista muista mallikaunottarista poiketen Melissa pelasi lapsena aktiivisesti jalkapalloa, ja pelasi aikoinaan C-sarjassa. 16-vuotiaana malliuran aloittanut Satta niitti menestystä missikisoissa jo seuraavana vuonna. Hän on ollut mukana sivurooleissa myös muutamissa televisio-ohjelmissa.