George Michael paljasti: ”Ensi-ihastus olikin nainen!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

1980-luvulla WHAM! -yhtyeen toisena puoliskona tunnetuksi tullut poptähti George Michael istui viime syksynä vankilassa rattijuopumuksesta saamaansa tuomiota. George Michael ja hänen miesystävänsä Kenny Goss seurustelivat noin 15 vuoden ajan, mutta ovat huhujen mukaan eronneet. Vahvistusta erolle ei ole saatu.

Avoimesti homoseksuaalina elävä 48-vuotias George on nyt paljastanut ensimmäisen ihastuksensa olleen tyttö, Blondie-yhtyeen laulaja Debbie Harry. Laulaja sanoi ihailleensa Blondie-laulaja Debbietä teini-ikäisenä ja ennen kuin huomasi olevansa homoseksuaali. WHAM!-tähti kertoi tavanneensa 66-vuotiaan Blondien Lovebox-musiikkifestivaaleilla ja kertonut tälle ihastuksestaan.

– Debbie oli festivaaleilla ja hän näytti upealta. Kerroin olleeni ihastunut häneen, ennen kuin tajusin olevani homoseksuaali. En kylläkään tiedä ottiko hän sen kohteliaisuutena, George kirjoitti Twitter-blogiinsa.

George tuli kaapista ulos vuonna 1988, kun siviiliasuinenpoliisi pidätti laulajan Beverly Hillsin julkisessa WC:ssä siveettömän käytöksen takia. George Michael on myös muun muuassa pidätetty puskaseksistä. Lähteet ovat kertoneet lehdille, että laulajatähden huumehelvetti oli syynä pariskunnan eroon, jonka merkeissä hänet on tuomittu pariinkin otteeseen myös oikeudessa. George Michael on myöntänyt ongelmiensa vakavuuden itsekin ja hän on parhaillaan terapiassa ongelmansa takia.