Mel B ”syö koko maan edestä”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Englantilainen poplaulaja Melanie Brown, eli Mel B, muistetaan parhaiten legendaarisen Spice Girls -yhtyeen laulajana Scary Spicena. Laulajan vartaloa on omaa luokkaansa ja etenkin kaunottaren timmit vatsalihakset ovat saaneet huomiota, mutta viime aikoina neitokainen on ollut suurempi kuin koskaan aiemmin.

Parhaillaan kolmatta lastaan odottava Brown kertoi itsekin syövänsä parhaillaan koko Englannin edestä. Kahdeksannella kuulla raskaana oleva Brown odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan aviomiehensä Stephen Belafonten kanssa. Brownilla on ennestään 12-vuotias Phoenix-tytär ja 4-vuotias Angel-tytär.

– Syön koko Englannin edestä ja rakastan sitä. Edellisissä raskauksissani olen ollut todella tarkka syömisistäni, mutta nyt kuuntelen vartaloani – ja se haluaa ruokaa! Brown kertoi OK! Extra -lehdelle.

Muhkeutta raskauden myötä saanut Brown ei häpeile vartaloaan. Hän kertoikin ettei jaksa huolehtia raskauden jälkeisestä ajasta vartalonsa suhteen. Hän uskoo sen kiinteytyvän omaan tahtiinsa, sillä laulajatähdellä on erittäin aktiivinen elämäntyyli. Äskettäin Mel B ikuistettiin näyttäviin kuviin, joista hänen nykyinen kokonsa on vain kasvanut.