Uusi kuuma tyttöbändi tulee! Mukana myös Idol-voittaja

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Ensimmäisen American Idol -kilpailun vuonna 2002 voittanut Kelly Clarkson on viettänyt hiljaiseloa uusimman All I Ever Wanted -albuminsa jälkeen. Nyt alkaa kuitenkin tapahtua, sillä hän aikoo perustaa Already Famous -nimisen tyttöbändin kahden taustalaulajansa kanssa.

Maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa levyä myynyt Clarkson aikoo nyt jättää soolouransa hetkeksi toisaalle, sillä hän levyttää parhaillaan musiikkia taustalaulajiensa Jill Pickeringin ja Kate Rapierin kanssa. Clarkson kertoi uuden projektinsa antavan lahjakkaille taustalaulajilleen mahdollisuuden loistaa, eikä jäädä ikuisesti tähden varjoon. Tyttötrio on laulanut yhdessä jo neljä vuotta.

– Olemme kirjoittaneet ja laulaneet yhdessä jo neljä vuotta, joten ajattelimme levyttää yhdessä tuotoksiamme, Clarkson kirjoitti Twitter-blogissaan.

Clarkson paljasti blogissaan myös millaista musiikkia tyttötriolta voi odottaa. Hän kertoi kaikilla kolmella laulajalle olevan erilainen äänensävy. Hän kertoi tulevan musiikin olevan sekoitus upeita altto -ja sopraanoääniä. Clarkson kertoi yhtyeen myös rakastavan harmonista musiikkia.

Taannoin Kelly Clarksoniin kohdistui lesbokohu, josta tähti ei näytä vieläkään päässeen eroon. Hän kertoi kohun pilanneen hänen rakkauselämänsä, sillä sekä miehet että naiset luulevat hänen olevan lesbo. Clarkson onkin ollut jo vuosien ajan sinkku, eikä tilanteessa ole tapahtunut viime aikoina muutosta.

Uusimmat