Sointu Borg ja Mr. Lordi yhdistävät fantasiaa ja romantiikkaa suorassa lähetyksessä

Viihdeuutiset Toimittaja:

Suomessa nähdään marraskuussa monia julkisuudesta tuttuja henkilöitä yllättävässä roolissa, sillä he lukevat suorassa lähetyksessä kirjaa.

Kyseessä on Yleisradion järjestämä lukumaratoni, jonka teemana on tällä kertaa romantasia. Lukijoina nähdään muun muassa Mr. Lordi, Sointu Borg ja Jussi Vatanen.

80 julkisuuden henkilöä lukemassa kirjaa

Lukumaratonissa on mukana yhteensä noin 80 julkisuudesta tuttua henkilöä, ja sen suorissa lähetyksissä luetaan yksi kirja alusta loppuun.

Lordi. Kuva: OnePlus

Yleisradio on valinnut tällä kertaa teokseksi S. K. Rostedin vuonna 2024 julkaistun romaanin Kahden veren tytär. Se on kolmiosaisen fantasiasarjan ensimmäinen teos, jonka päähenkilönä on ihmisen ja haltijan puolivärinen jälkeläinen nimeltä Moorna.

Teosta lukevat suorassa lähetyksessä edellä mainittujen lisäksi muun muassa Jarkko Parkkali, Sami Kuronen, Miitta Sorvali, Pehmoaino, Maustetytöt, Waltteri Torikka, Helmi Marleena, Kiti Kokkonen, Johannes Holopainen, Pippa Laukka ja Sauli Koskinen. Ohjelman juontajana toimii Shirly Karvinen.

Yleisradion lukumaratoni alkaa perjantaina 13. marraskuuta kello 19.00. Ensimmäisenä päivänä lukumaratoni jatkuu noin kello kahteen saakka aamuyöllä. Lukeminen jatkuu tämän jälkeen taas lauantaina illalla kello 19.00. lähetystä voi seurata YLE Areenassa ja YLE Teemalla.

Suomessa Yleisradio on järjestänyt aiemminkin tällaisia lukumaratoneja. Aiemmin aiheina ovat olleet Tuntematon sotilas ja Muumit. Näistä jälkimmäinen keräsi katsojaksi peräti 1,7 miljoonaa suomalaista.

Nyt aiheeksi valittu romantasia on noussut viime vuosina kansainväliseksi kirjallisuusilmiöksi, kun sen suosio on noussut esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Kyseessä on tyylilaji, joka yhdistelee fantasiaa ja romantiikkaa.

Lähteet: Yleisradio

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.