Kerroimme taannoin miten Italiassa otettiin uimarannoilla käyttöön poikkeuksellisen tiukat säännöt mukavuuden lisäämiseksi. Nyt Teneriffalla sijaitseva La Lagunan kunta seuraa perässä asettamalla uimarannoille niin ikään tiukat säännöt.
Suomalaisten matkailijoiden ykköskohteisiin jo vuosikymmenten ajan lukeutuneen lomasaaren La Laguna sijaitsee Teneriffan pohjoisosassa. Siellä paikallishallinto on päättänyt esimerkiksi kieltää uimarannoilla tupakoinnin ja kovaäänisen musiikin.
Pesuaineet suihkuissa kielletään
Edellä mainittujen lisäksi rannoilla on jatkossa kielletty myös esimerkiksi yöpyminen ja leiriytyminen. Myös roskien jättäminen rannalle kiellettiin.
Julkisissa suihkuissa ei saa enää jatkossa käyttää saippuaa tai sampoota. Kovaäänistä musiikkia soittavien ihmisten laitteet voidaan jatkossa takavarikoida ja sääntöjen rikkomisesta tullaan vielä määrittelemään sanktioita.
Viranomaiset perustelevat aiempaa tiukempia sääntöjä muun muassa turvallisuudella, luonnonsuojelulla ja asiakastyytyväisyydellä. Kieltoalueeseen kuuluvat La Lagunan kunnassa esimerkiksi Bajamarin, Punta del Hidalgon, Joverin ja La Barranqueran alueet.
Kielto kattaa alueen uimarantojen lisäksi myös rannan liepeillä sijaitsevat luonnonvesialtaat ja niiden ympäristöt sekä kunnalliset uima-allasalueet.
Hotellien yksityisiä uima-altaita kiellot eivät koske.
Hotellien yksityisiä uima-altaita, pihamaita ja rantoja kiellot eivät ainakaan vielä toistaiseksi koske. Hotelleilla on kuitenkin ollut viime vuosina paineita kieltää esimerkiksi uima-altailla tupakointi.
Alueen yleisillä uimarannoilla kielto on kuitenkin voimassa, ja se on otettu vastaan iloiten. Erityisen tyytyväisiä päätökseen ovat olleet lapsiperheet ja luonnonsuojelijat.
Nyt päätetyt aiempaa tiukemmat säännöt ovat toistaiseksi voimassa vain La Lagunan alueella, eivätkä siis muualla Teneriffalla. Myöhemmin nähdään millaisia seurauksia näistä säännöistä on ja laajennetaanko niiden alue koskemaan myös muita Teneriffan kuntia.
Lähde: Canarian Weekly
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Espanja, Kanariansaaret, Teneriffa, uimaranta tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.