Rihanna irstaili lavalla vanhan miehen kanssa

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Julkisuudessa erittäin vähäpukeisena nykyisin näyttäytyvä poptähti Rihanna on viime vuosina pyrkinyt hieman ronskimpaan imagoon. Viime aikoina tähti on vahvistanut imagoaan muiden muassa bilettämällä ahkerasti, sillä popparista on levinnyt julkisuuteen runsaasti alkoholinhuuruisia bilekuvia.

Juhlimisen lisäksi Rihanna on ehtinyt myös keikkailla, sillä tähti esiintyi viikonloppuna kotimaassaan Barbadoksella. Seksikkäistä esiintymisistään tunnettu poptähti yllätti yleisönsä, sillä hän otti yllättäen seurakseen lavalle iäkkään miehen yleisön joukosta. Erittäin niukaan asuun pukeutunut poppari antoi hämmentyneelle herralle kunnon sylitanssin. Laulaja muiden muassa hinkkasi itseään estoitta lavan lattialla selällään maannutta miestä vasten.

23-vuotias Rihanna on yksi tämän hetken menestyneimmistä naisartisteista. Heinäkuussa Italian Vogue-lehti nimesi laulajan vuoden naiseksi menestyneen uransa ja hyväntekeväisyystyönsä ansiosta. Popparilta on piakkoin luvassa uutta materiaalia, sillä hän julkaisee Loud-nimisen albuminsa uudelleen uusilla kappaleilla höystettynä.

Uusimmat