Miljoonien ihailema televisiosarja lopetetaan – fanit järkyttyivät

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Parin vuoden takaisen taloustaantuman aikana lukuisia elokuvaprojekteja keskeytettiin ja erityisesti amerikkalaiset televisiokanavat lopettivat jopa kymmeniä vuosia pyörineitä hittisarjojaan. Parhaillaan alkuvaiheessa olevalla taantumalla näyttäisi olevan samankaltaisia seurauksia.

Golden Globe ja Emmy -palkittu huippusuosittu televisiosarja Täydelliset naiset on yksi maailman suosituimpia sarjoja. Hittisarjan loi Tyttökullat-sarjaakin käsikirjoittanut Marc Cherry, joka on nyt vahvistanut Täydellisten naisten kahdeksannen tuotantokauden jäävän sarjan viimeiseksi. Draamaa ja komediaa yhdistelevä hittisarja saa päätöksensä toukokuussa 2012.

Kuvitteellisen Fairviewin kaupungin kotirouvia näyttelevät tähdet kertoivat järkyttyneensä sarjan lopettamispäätöksestä. Sarjaa tähdittävät muun muuassa Teri Hatcher, Eva Longoria, Felicity Huffman ja Marcia Gross.

– Sarja on menestys ja olemme erittäin ylpeitä siitä. Halusimme vain varmistaa, että sarja lopettaa huipulla, ABC-kanavan johtaja Paul Lee kertoi lehdistötilaisuudessa Beverly Hillsissä.

Sarjan luoja Marc Cherry myönsi koko Täydelliset naiset -sarjan näyttelijöiden olleen shokissa uutisen jälkeen. Hän kuitenkin perusteli lopettamispäätöstä muun muuassa sillä, ettei halua kirjoittajana toistaa jo nähtyjä asioita. Hän halusi lopettaa sarjan vielä kun se oli huipulla eikä ole menettänyt hohtoaan.

– Päänäyttelijät tiesivät, että tämä oli jossain vaiheessa heidän edessään. He ovat kiittäneet minua siitä, kuinka olen muuttanut heidän elämänsä ja työuransa. Minä rakastan heitä kaikkia, Cherry jatkoi.

Lehdistötilaisuuden jälkeen Gabriella Solisia näyttelevä Eva Longoria kirjoitti Twitter-blogissaan sarjan lopettamisesta. Longoria kirjoitti olevansa kiitollinen ja onnellinen siitä, mitä sarja on antanut ihmisille. Hän kiitti sarjan faneja tuesta ja toivoi heidän katsovan viimeisimmän tuotantokauden, sillä hän paljasti sen olevan parhain kaikista tuotantokausista.

Uusimmat