Applen toimitusjohtaja Steve Jobs erosi: ”Nyt on tullut se päivä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elektroniikkajätti Applen toimitusjohtaja Steve Jobs on ilmoittanut erostaan. Applen hallitus on hetki sitten vahvistanut eron ja ilmoittanut nimittäneensä uudeksi johtajaksi Jobsin suosituksesta Tim Cookin. Jobs jatkaa uraansa nyt Applen hallituksessa. Hän ilmoitti asiasta julkistamassaan avoimessa kirjeessä.

– Olen aina sanonut, että jos joskus tulee päivä jolloin en enää kykene täyttämään velvollisuuksiani Applen toimitusjohtajana, ilmoitan teille siitä heti itse. Ikävä kyllä nyt on tullut se päivä. Täten irtisanon itseni Applen toimitusjohtajan paikalta, Steve Jobs kirjoitti.

Apple on vuosien varrella henkilöitynyt pitkälti juuri Jobsiin, jonka ansiosta yhtiö on kasvanut todelliseksi jättiläiseksi. Steve Jobs on kuitenkin viime aikoina sairastellut vakavasti, ja taannoin hän oli pitkään myös sairauslomalla. Eroilmoitus tullee vaikuttamaan merkittävästi yhtiön osakekurssiin, sillä aiemmin pienetkin viittaukset eroon ovat näkyneet nopeasti yhtiön hinnassa. Nyt odotetaan myös päivitystä Jobsin terveydentilasta.