BB-Janica pahastui Petri Nygård -tissikommenteista

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa parhaillaan kilpaileva BB-Janica on saanut talossa varsinkin miesasukkaiden huomion osakseen. Talon ulkopuolella hän toimii kirjanpitäjänä ja esimerkiksi suosikkiartisti Petri Nygårdin taustatanssijana.

Nyt Janica on kertonut muille toimineensa Petri Nygårdin tanssijana. Keikat ovat aiheuttaneet kesän aikana runsaasti kohua, jossa myös Janica on nähty paljastavissa topless-kuvissa.

– Kerran lehdessä oli juttua, että Petrin tanssitytöt paljastivat rintansa. Sit munkin kuva oli siinä jutussa. Ensimmäisessä kommentissa todettiin, että hyi vit*u mitä monstereita… Varmaan siksi kun mä näytin niin paksulta siinä kuvassa, Janica muisteli.

Kerroimme aiemmin kuinka Janican Facebook-profiili paljasti, että hänelle on varattu esiintymisiä jo syyskuun lopulle. Ensimmäinen keikoista on jo 30. syyskuuta Jyväskylässä. Keikkakalenteri voisi viitata siihen, että vaaleaveriköllä olisi suunnitelmissa poistua BB-talosta hyvinkin pian.