Kuka on Lauryn Hillin lapsen isä?

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Yhdysvaltalainen muusikko ja levytuottaja Lauryn Hill tuli tunnetuksi The Fugees -yhtyeen päävokalistina ja keulakuvana. Laulaja on luonut menestyksekkään uran ja voittanut muun muuassa kahdeksan Grammy-palkintoa.

Lauryn Hillillä on viisi lasta on-off -miehensä, Bob Marleyn pojan, Rohan Marleyn kanssa. Hill synnytti äskettäin kuudennen lapsensa, ja nyt uuden lapsen isästä on yllättäen epätietoisuutta. Pariskunnan sekavat kommentit lapsen isästä ovat myös ristiriitaisia, mutta Hillin mukaan Marley ei ole tämän lapsen isä.

– Meillä on ollut vuosien varrella monia pitkiä eroja, mutta meillä on viisi yhteistä lasta. Kiitos huolenpidostanne, mutta arvostanne yksityisyyttä. Arvostan saamiani onnitteluja uudesta pojasta. En ole naimisissa eikä kenellään ole oikeutta odottaa minulta mitään, Lauryn Hill kirjoitti Twitterissä.

Laulaja kertoi hänellä ja Rohanilla olleen pitkiä jaksoja erossa, mutta heidän viisi lastaan tuovat onnea heille molemmille. Rohan taas kirjoitti aikaisemmin Twitter-blogissaan ettei ole Laurynin kuudennen lapsen isä. Hän kuitenkin poisti viestin myöhemmin.