Olivia Wilde: ”Avioero oli elämäni vaikein asia”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Cowboys & Aliens -elokuvan naistähti Olivia Wilde on kovassa nosteessa viihdemaailmassa. Viime aikoina hän on korostanut haluavansa olla tunnettu kauneutensa sijaan näyttelijätaitojensa ansiosta, mutta on kertonut ymmärtävänsä ulkonäön merkityksen viihdemaailmassa.

Nyt seksikäs näyttelijätär paljasti yksityiskohtia avioliitostaan ja sen päättymisestä. Wilde nimittäin meni naimisiin jo 19-vuotiaana italialaisen prinssin ja elokuvaohjaaja Tao Ruspolin kanssa. Hän kertoi muun muuassa ”hypänneensä aikuisuuteen” saatuaan sormuksen sormeensa avioliiton merkiksi.

Wilde myönsi avioeron olleen vaikein asia, mitä hän on joutunut kokemaan. Hän kertoi myös Allure-lehdelle huomanneensa jo näyttelijänuransa alkuvaiheessa, että seksi myy ja ulkonäkö on tärkeä seikka tähdeksi haluavalle.

– Jouduin läpikäymään tähdeksi muuntautumisen. Hiukseni värjättiin vaaleiksi ja laihduin rutkasti. Haluan neuvoa tulevia näyttelijättäriä olemaan oma itsensä, Wilde kertoi Allure-lehdelle.

27-vuotias irlantilais-amerikkalainen näyttelijätär Olivia Wilde on nähty muiden muassa televisiosarjoissa O.C. ja House sekä elokuvissa Alpha Dog, Year One, Fix ja Tron. Megan Fox nimesi Wilden naiseksi, jonka kanssa hän voisi harkita lesbosuhdetta. Olivia avioitui jo 19-vuotiaana italialaisen Tao Ruspolin kanssa, mutta suhde päättyi vuoden 2011 alussa seitsemän vuoden avioliiton jälkeen. Viihdelehti Stara tapasi Olivia Wilden Pariisissa, jossa hän oli markkinoimassa uutta elokuvaansa. Katso Olivian videohaastattelu tästä.

Uusimmat