Klamydia leviää nyt kulovalkean tavoin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vaasalainen Klamydia-yhtye on jälleen niittänyt menestystä myyntilistoilla. Yhtyeen tuorein levy singahti nimittäin suoraan Suomen virallisen albumilistan piikkipaikalle.

Uuden Loputon luokkaretki -studioalbumin lisäksi julkaisulla on bonuksena Wanaja-live, joka sisältää 20 Klamydia-klassikkoa tiukkana keikkataltiointina. Radiosingleinä on julkaistu kappaleet Suomalainen tarina sekä Pelasta, joistamolemmista on tehty myös musiikkivideot. Levyn kolmas single Kaikki hyvä lohkaistaan hieman myöhemmin. Bändi jatkaa komeasti viime vuosien sarjaa, edeltävä pitkäsoitto Rujoa taidetta oli myös listaykkönen ja Klamydia-nimikkoalbumi nousi sijalle kaksi.

– Aivan valtavan suuri kiitos ja kumarrus kaikille levykaupassa käyneille, vetää hiljaiseksi. Arvostamme faneja todella paljon. Fiilikset on koko joukkueella tällä hetkellä aivan superkorkealla. Tämän päivän musabisneksen keskellä mikään ei ole varmaa. Levymyynnit ovat laskeneet ja koko kentän pakka on välillä sekaisin, Klamydian laulaja Vesku Jokinen kommentoi Staralle.

– Tämä bändi ei ole koskaan mitään valtavaa radiosoittoa saanut osakseen, mutta kiitos niille

jotka edelleenkin soittavat. Tiedätte keitä olette. Kiertue starttaa piakkoin ja tulemme kiitokseksi yleisölle antamaan parastamme ja kovan keikkanautinnon. Nähdään jengi tien päällä.

Klamydia aloittaa perjantaina 23. syyskuuta uuden kiertueensa Mikkelistä.