Charlie Sheenille potkut – Miehen puolikkaat heti ennätykseen

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Miehen puolikkaat -hittisarjasta näyttävät lähtöpassit itselleen hankkineen Charlie Sheenin tähti on laskun sijaan ollut suorastaan vapaassa pudotuksessa. Taannoin entinen tähtinäyttelijä buuattiin pois lavalta eräissä festivaaleissa valtavan haistattelumyrskyn saattelemana.

Sheenin Miehen puolikkaat -roolihahmon korvaajaksi valittiin suosikkinäyttelijä Ashton Kutcher. Nyt valinta on ainakin tilastojen mukaan osoittautunut oikeaksi, sillä sarjan uusimman tuotantokauden ensimmäinen jakso teki katsojaennätyksen.

Hollywood-sivuston mukaan yhdeksännen tuotantokauden ensimmäistä jaksoa katsoi peräti 27,8 miljoonaa katsojaa. Luku on lähes puolet enemmän kahdeksannen kauden ensimmäisen jakson katsojaluvuista. Ashton Kutcher näyttelee sarjassa internetmiljardööri Walden Schmidtiä, joka ostaa Sheenin roolihahmon Malibun rantalukaalin.

46-vuotias Charlie Sheen esiintyi äskettäin Emmy-palkintogaalan lavalla. Hän nimittäin esitteli komedianäyttelijöiden kategorian ja piti samalla puheen. Hän muun muuassa toivotti Miehen puolikkaat -sarjalle kaikkea hyvää jatkossa. Sheen kertoi puheessaan tarkoittavansa sanojaan sydämensä pohjasta. Näyttelijä on myös kertonut aikovansa katsoa hittisarjaa myös potkujensakin jälkeen.