Pamela Anderson halusi naida Michael Jacksonin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Baywatch-sarjasta ja Playboy-lehdestä aikoinaan julkkikseksi noussut Pamela Anderson sai viime vuonna tunnustusta, kun eläinsuojelujärjestö PETA valitsi hänet Vuoden 2010 henkilöksi. Anderson on ollut aktiivisesti mukana eläinsuojelutyössä esimerkiksi poseeraamalla alasti turkisten vastaisissa kampanjoissa.

Nyt 44-vuotias povipommi on paljastanut halunneensa mennä naimisiin edesmenneen poptähti Michael Jacksonin kanssa. Hän kertoi olleensa nuorempana korviaan myöten ihastunut laulajatähteen. Pamela kertoi myös olleensa vakuuttunut siitä, että Jackson aikoo kosia häntä.

– Olin ihan lätkässä Michael Jacksoniin. Unelmoin lapsena meneväni hänen kanssaan naimisiin. Kun tapasimme, hän ei kuitenkaan kosinut minua. Michael särki sydämeni, Pamela kertoi Britannian OK!-lehdelle.

Pamela Andersonilla on 15-vuotias poika Brandon ja 12-vuotias Dylan-poika ex-aviomiehensä Tommy Leen kanssa. Kaunotar kertoi ettei hänellä ole enää julkkisihastusta. Hän kertoi muun muuassa ihailevansa itsenäisiä ja itsevarmoja miehiä.

Pamela Anderson suuntasi äskettäin Britannian Big Brother -taloon yhdessä neljäntoista taviksen kanssa. Isoveli antoi poikkeuksellisesti julkkisasukkaalle oman henkilökohtaisen makuuhuoneen, joten povipommi ei nukkunut samassa huoneessa muiden asukkaiden kanssa. The Sun -lehden mukaan Anderson oli vaatinut omaa huonetta tuotannolta. Kaunotar vietti talossa vain viikonlopun, mutta pikavisiitti ehti saada varsinaiset asukkaat sekaisin.