Beyonce haluaa oman poikabändin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Räppärimiehensä Jay-Z:n kanssa ensimmäistä yhteistä lastaan odottava poptähti Beyonce on saanut paistatella salamavaloissa vauvauutisten jälkeen. Tähti on kertonut jatkavansa ahkerasti töitä raskaanakin ja paljasti ettei aio pitää äitiyslomaa.

Nyt 30-vuotias supertähti kertoi laajentavansa musiikkiuraansa perustamalla oman levy-yhtiön ja hoitamalla omaa poikabändiä. Beyonce haluaa seurata siippansa jalanjälkiä, sillä tähden aviomies Jay-Z pyörittää menestyksekästä Roc-A-Fella -levy-yhtiötä.

– Perustan oman levy-yhtiön ja haluan luotsata poikabändiä. Haluan laajentaa musiikkiuraani tuottamalla ja ohjaamalla muun muuassa musiikkivideoita, Beyonce kertoi Female First -sivuston mukaan.

Parhaillaan supertähti markkinoi omaa House of Dereon -vaatemallistoaan ja hajuvesimerkkejään. Beyonce on kertonut äitinsä Tina Knowlesin inspiroineen häntä vaatemallistossaan. Tähti on lanseerannut jo kolme nimikkotuoksua.

Beyonce tuli kuuluisaksi jo 16-vuoden ikäisenä Destiny’s Child -yhtyeen menestyksen myötä. Hän kertoi olevansa onnekas, koska on saavuttanut niin paljon jo niin nuorena. Uransa aikana 16 Grammy-palkintoa vastaanottanut ja yli 75 miljoonaa albumia myynyt Beyonce on yksi maailman menestyneimpiä artisteja. Esikoistaan odottava tähti on kertonut julkisuudessa toivovansa poikalasta.

Uusimmat