Yhdysvaltalainen Forbes-lehti tunnetaan jokavuotisista varakkuuslistoistaan, joissa kerrotaan muun muuassa ketkä ovat maailman rikkaimmat ihmiset. Nyt talouselämän julkaisu on nimennyt vuonna 2010 – 2011 eniten tienanneet televisionäyttelijättäret.
Täydelliset naiset -hittisarjan kaunotar Eva Longoria jakoi ykkössijan 30 Rock -tähti Tina Feyn kanssa. Molemmat TV-näyttelijättäret nimittäin tienasivat huiman 13 miljoonan dollarin summan vuoden aikana. Listalle kapusivat kuitenkin myös muut Täydelliset naiset -sarjan päänäyttelijättäret.
Bree Van De Kamp -kotirouvaa hittisarjassa näyttelevä Marcia Gross nousi listauksessa kolmanneksi kymmenen miljoonan dollarin vuosituloillaan. Myös CSI-rikossarjan Marg Helgenberger tienasi 10.000.000 dollaria vuodessa. Myös näyttelijättäret Teri Hatcher ja Felicity Huffman sijoittuivat kärkikaartiin yhdeksän miljoonan vuosituloillaan.
Muita listalle sijoittuneita television tähtinäyttelijöitä olivat muun muuassa Puumanainen-komediasarjan kaunotar Courtney Cox seitsemän miljoonaa, Greyn Anatomia-tähti Ellen Pompeo seitsemän miljoonaa ja Good Wife -päänäyttelijätär Julianna Margulies kuusi miljoonaa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Eva Longoria tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.