BB-Salarin pisteet laskivat – BB-romanssi ohi

Big Brother · Elina Sipiläinen

Big Brother -talossa eletään parhaillaan Taivaassa ja Helvetissä, kun asukkaat on jaettu kahteen eri leiriin. Eilen Isoveli päätti jälleen sekoittaa asukkaiden tunnelmia, kun talon televisiosta näytettiin videopätkiä BB-Salarin seksisessioista.

BB-talon televisiossa pyöri useaan kertaan otteita BB-Salarin ja Janican sekä Salarin ja Suvin eroottisista hetkistä. Salar oli aiemmin kieltänyt petipuuhat Janican ja Suvin kanssa. Eilen kaikki talon asukkaat näkivät kuitenkin omin silmin Salarin touhunneen niin Janican kuin Suvinkin kanssa, joten mies jäi pahemman kerran kiinni valheistaan.

Erityisen raskaasti videoklipit otti BB-Veera, joka myönsi ihastuneensa Salariin. Salaria ei kuitenkaan tuntunut kiinnostavan Veeran tunteet, sillä mies ei kiinnittänyt Veeraan minkäänlaista huomiota eikä yrittänyt keskustella naisen kanssa lainkaan. Salaria ei tuntunut myöskään haittaavan se, että Veera vuodatti runsaasti kyyneleitä videoklippejä katsellessaan. Pariskunnan BB-romanssi onkin mitä ilmeisimmin Salarin toilailujen myötä ohi.

Salarin ja Janican viime viikonloppuisista petitouhuista koko ajan tienneelle BB-Terhille videoklippien tapahtumat eivät tulleet yllätyksenä. Terhi kutsuikin Salaria videopätkät nähtyään valehtelijaksi. Lyhytpinnainen BB-Salar menetti heti hermonsa kuultuaan Terhin kommentin. Mies väitti edelleen, ettei ollut valehdellut missään vaiheessa.

Videoklippien julkitulon jälkeen Salar vetäytyi totisena Helvetin asukkaiden makuutilaan. Mies avautui BB-Tanjalle ja BB-Amandalle tuntemuksistaan, kun naiset tiedustelivat Salarin mietteitä videoklippien näkemisestä.

– Vi**ttaa noi pätkät. Se vaan et mun vanhemmat on oikeesti nähny tommosta, BB-Salar kommentoi olotilaansa.

Uusimmat