Applen johtaja Steve Jobs on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Apple-yhtiön johtaja Steve Jobs on kuollut 56-vuotiaana. Steve Jobs menehtyi pitkään sairastamaansa syöpään, minkä johdosta hän ilmoitti taannoin vetäytyvänsä yhtiön johdosta. Jobsia pidetään perustamansa Applen menestyksen avaimena.

Suru-uutinen on kova isku teknologiamaailmalle, ja jopa Yhdysvaltojen presidentti on esittänyt surunvalittelunsa menetyksen johdosta. Steve Jobs ilmoitti taannoin erostaan verkossa julkistamassaan avoimessa kirjeessä.

– Olen aina sanonut, että jos joskus tulee päivä jolloin en enää kykene täyttämään velvollisuuksiani Applen toimitusjohtajana, ilmoitan teille siitä heti itse. Ikävä kyllä nyt on tullut se päivä. Täten irtisanon itseni Applen toimitusjohtajan paikalta, Steve Jobs kirjoitti.

Apple oli vuosien varrella henkilöitynyt pitkälti juuri Jobsiin, jonka ansiosta yhtiö oli kasvanut todelliseksi jättiläiseksi. Steve Jobs oli pitkään myös sairauslomalla, mutta palasi sen jälkeen vielä hetkeksi jättiyhtiön johtoon.