Turkulaismies sai yksinoikeuden ”Iso-Jytky” tavaramerkkiin

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Perussuomalaiset saivat edellisissä eduskuntavaaleissa todellisen äänivyöryn, kun sen suosio ylitti ennusteet. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini totesi kiitospuheensa aluksi sittemmin jo legendaksi muodostuneet sanat ”Tuli iso jytky!”. Nyt Iso-Jytky on rekisteröity tavaramerkiksi.

Staran saamien tietojen mukaan yksinoikeutta sanaparin käyttöön kaupallisessa toiminnassa eivät kuitenkaan hakeneet Perussuomalaiset, vaan sen sijaan turkulainen yksityishenkilö. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt rekisteröinnin 15. syyskuuta, josta alkoi kahden kuukauden väiteaika. Sen aikana muut voivat tehdä väitteitä mikäli heillä on jotain rekisteröintiä vastaan.

Nyt rekisteriin merkityn Iso-Jytky -tavaramerkki tuottaa omistajalleen yksinoikeuden käyttää sanaparia ruokien ja juomien kaupallisena tunnusmerkkinä. Rekisteröinti kattaa siis esimerkiksi lihatuotteet, pakasteet ja hedelmät, leivonnaiset ja makeiset sekä oluet, mehut ja virvoitusjuomat.

Aiemmin tavaramerkeiksi on rekisteröity Jytky-tavaramerkki alkoholijuomille ja Päivän jytky -tavaramerkki mainontaan, liikkeenjohtoon ja yrityshallintoon.