Beyonce makoilee seksikkäänä kansikuvassa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Suosittu r&b-tähti Beoynce Knowles äänestettiin tällä viikolla Esquire-lehden lukijoiden toimesta maailman viiden seksikkäimmän naistähden joukkoon. Parhaillaan Beyonce odottaa esikoistaan miehelleen Jay-Z:lle. Siksi tähti himoitsee muun muassa banaania ketsupilla ja jäätelöä chilikastikkeessa.

Nyt Beyonce Knowles poseeraa Harper’s Bazaar -lehden näyttävässä kansikuvassa, josta nousee erityisesti esiin supertähden hiukset.

Viime kuussa 30-vuotias megatähti kertoi, ettei aio pitää äitiyslomaa, koska ei halua ajatella raskautensa olevan ”ikään kuin sairaus”. Beyonce onkin jatkanut ahkerasti töitään raskausuutisenkin jälkeen. Parhaillaan kaunotar markkinoi omaa vaatemallistoaan ja hajuvesimerkkiään.

– Mielestäni on tärkeää ettei raskautta katsota ikään kuin sairautena. En ole sairas, vaan sama ihminen kuin ennen raskauttakin, Beyonce kertoi Female First -sivuston mukaan.

Beyonce tuli kuuluisaksi jo 16-vuoden ikäisenä Destiny’s Child -yhtyeen menestyksen myötä. Hän kertoi olevansa onnekas, koska on saavuttanut niin paljon jo niin nuorena. Uransa aikana 16 Grammy-palkintoa vastaanottanut ja yli 75 miljoonaa albumia myynyt Beyonce on yksi maailman menestyneimpiä artisteja. Räppärimiehensä Jay-Z kanssa esikoistaan odottava tähti on kertonut julkisuudessa toivovansa poikalasta.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.