Stara ennakkokuunteli Nightwishin uuden levyn – tässä tulos

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun kotimaisen Nightwish-yhtyeen seitsemäs albumi Imaginaerum julkaistaan Suomessa 30. marraskuuta. Muualla Euroopassa levy tulee kauppoihin 2. joulukuuta. Albumin ensimmäinen single Storytime ilmestyy 9. marraskuuta.

Nyt Staran Chaos Tube -blogitiimin Janne Pappila on päässyt kuuntelemaan albumin jo ennakkoon kutsutilaisuudessa Finnvoxin studioilla. Lue levyn aiheuttamista tunnelmista blogista tästä.

– Allekirjoittaneelle käteen tästä kokemuksesta jää ennen kaikkea vapautuneisuus, ennakkoluulottomuus ja kuultavissa oleva yleinen hyvä fiilis. Mielikuvituksen on todella annettu laukata vapaasti ja kaikki on sallittua, Janne Pappila kommentoi.

Yhtyeen levynjulkaisukeikka nähdään Yhdysvalloissa Universal Cityn Gibson Amphitheaterissa 21. tammikuuta 2012. Los Angelesista yhtye suuntaa esiintymään 70.000 Tons of Metal –risteilylle Karibialle.

Kiteellä vuonna 1996 perustettu Nightwish on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä. Nightwishin albumeja on myyty maailmanlaajuisesti lähes seitsemän miljoonaa kappaletta. Edellinen, vuonna 2007 julkaistu, Dark Passion Play on myynyt Suomessa viisinkertaisesti platinaa. Dark Passion Play -kiertueen päätöskeikka nostatti loppumyydyn Hartwall Areenan hurmokseen syyskuussa 2009.