Miehen puolikkaat -sarjan katsojaluvut romahtivat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Kriitikoiden ja yleisön ylistämä suosikkinäyttelijä Ashton Kutcher sai äskettäin unelmaroolin Miehen puolikkaat -hittisarjassa. Tähden yksityiselämä ei kuitenkaan ole ollut yhtä loisteliasta, sillä Kutcherin väitettiin pettäneen vaimoaan Demi Moorea heidän hääpäivänään.

Yhdysvaltojen suosituimpiin sarjoihin lukeutuva Miehen puolikkaat teki katsojaennätyksensä Ashton Kutcherin debyyttijaksolla. Sarjan yhdeksännen tuotantokauden ensimmäistä jaksoa katsoi nimittäin huimat 27,8 miljoonaa televisiokatsojaa. Nyt hittisarjan katsojaluvut ovat kuitenkin laskeneet hurjaa vauhtia.

– Ashton on huolissaan putoavista katsojaluvuista. Hän toivoo ettei uudistettu sarja menetä katsojiaan, tähden lähipiiriin kuuluva henkilö paljasti Radar Online –sivustolle.

Sarjan maanantaina Yhdysvalloissa esitettyä jaksoa katsoi 15,8 miljoonaa ihmistä. Se on kuitenkin säilyttänyt paikkansa eniten katsottujen televisiosarjojen –kategoriassa. Lukuisat sarjan fanit ovat kertoneet ikävöivänsä sen entistä tähteä Charlie Sheeniä. Jotkut ovat jopa kertoneet lopettaneensa koko sarjan katsomisen Kutcherin takia.

70’s Show –televisiosarjasta tutun Ashton Kutcherin yksityiselämää riepotellaan parhaillaan mediassa. Tähden näyttävien parisuhdeongelmien onkin väitetty johtaneen Miehen puolikkaat -sarjan laskusuuntaisiin katsojalukuihin. Äskettäin 48-vuotiaan Demi Mooren kerrottiin jo lyöttäytyneen yhteen avioerojuristin kanssa. Hän ei nimittäin kestä enää 33-vuotiaan aviomiehensä uskottomuutta. Pariskunta ei ole vieläkään kommentoinut erohuhuja julkisuudessa.