Nightwish julkisti Suomen kiertueen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nightwish esiintyy Suomessa maaliskuussa 2012. Menestysyhtyeen seitsemäs albumi Imaginaerum julkaistaan 30. marraskuuta 2011 ja ensi kevään keikat ovat osa Imaginaerum-maailmankiertuetta. Nightwishin Imaginaerum-elokuvan ensi-ilta on keväällä 2012.

Imaginaerum World Tour 2012 – 2013 lähtee liikkeelle 21. tammikuuta Kaliforniasta, ja Suomessa Tuomas Holopainen kumppaneineen nähdään esiintymässä jo maaliskuussa. Suomen keikoilla on mukana myös Poisonblack. Suomen osuuden jälkeen Nightwish suuntaa Venäjälle, jonka jälkeen kokoonpanon show vierailee ensimmäistä kertaa Ukrainassa.

Imaginaerum World Tour

02.03.2012 Joensuu, Areena



03.03.2012 Sotkamo, Vuokattihalli



04.03.2012 Oulu, Teatria



09.03.2012 Jyväskylä, Paviljonki Areena



10.03.2012 Helsinki, Jäähalli



11.03.2012 Tampere, Hakametsän halli