Shokkiväite: ”Adelella kurkkusyöpä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiartisti Adele nousi kansainvälisesti supertähdeksi hittialbumillaan 21. Sittemmin maailman valloittaneen soul-tähden taitoja on ylistetty maasta taivaisiin. Idol-voittaja Kelly Clarkson kertoi äskettäin haluavansa lyödä Adelea turpiin, koska tämä on laulajana ”liian hyvä”.

Nyt Someone Like You -hittikappaleen esittäjän uran kerrotaan olevan vaarassa. Tähti nimittäin joutuu kirurgin leikkauspöydälle, sillä hänen vaurioituneet äänihuulensa operoidaan. 23-vuotias tähti on joutunut perumaan tulevat keikkansa, sillä lääkärit kehottivat Adelen pitävän koko loppuvuoden taukoa.

– Syvästi pahoitellen ilmoitan, että Adele joutuu perumaan tulevat keikkansa ja markkinointi-tilaisuutensa tänä vuonna, tähden edustaja kertoi tiedotteessa The Sun -lehden mukaan.

Adelella on ollut kuluneen vuoden aikana useasti ongelmia äänensä kanssa. Hänen tiedetäänkin olevan murtunut äänihuultensa vaurioista. Tähti kertoi leikkauksen olevan ainoa mahdollisuus hänen äänensä pelastamiseen.

Äidinsä luona asusteleva laulajatar kertoi äskettäin kirjoittavansa kappaleitaan kännissä. Hän sanoi tutkailevansa ja lukevansa juovuspäissään kirjoittamiaan sanoituksiaan seuraavana aamuna krapulassa. Silloin hän ymmärtää paremmin paperille vuodatetut tunteensa. Laulaja kertoi myös eläneensä pitkään kiiltokuvamaailmassa, mutta vastoinkäymisien tiputtaneen hänet takaisin maan pinnalle.