Kelly Osbournen kihlattu petti transseksuaalin kanssa: ”Nöyryyttävää”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Rocktähti Ozzy Osbournen tytär Kelly Osbourne haukkui taannoin näyttävästi ex-kihlattuaan. Mies nimittäin jäi kiinni pettämisestä lukuisten naisten kanssa. Räväkän Kellyn entinen siippa saikin kuulla kunniansa uskottomuudestaan muun muuassa Twitterissä.

Nyt 26-vuotias julkkisneitokainen paljasti nöyryyttävimmän kokemuksensa. Hän nimittäin kertoi tunteneensa olonsa nöyryytetyksi, kun tähden exä Luke Worrall petti Kellyä transseksuaalin kanssa. Rokkarin tytär olikin todella nolostunut, kun hän joutui kertomaan asiasta perheelleen.

– Jouduin kertomaan perheelleni, että Luke petti minua transun kanssa. Se oli todella nöyryyttävää, Kelly kertoi The Sun -lehdelle.

Kelly erosi pettäjämiehestään vuonna 2010, kun tähti sai tietää tämän pettäneen häntä muun muuassa transseksuaali Elle Scheiderin kanssa. Mallinakin työskentelevä Kelly kertoi, ettei ollut aluksi uskoa kihlattunsa uskottomuuteen ja seksiseikkailuihin.

Omaa uraansa viihdealalla edelleen luova Kelly Osbourne on kokenut parin vuoden sisällä hurjan muodonmuutoksen. Julkkisperheen tytär nimittäin osallistui vuonna 2009 Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kisaan, jonka myötä hän laihtui hurjasti ja poseerasi yllättäen jopa ensimmäisissä mallikuvissaan.