Kauppaketjujen uusi ase – shampanjasta tuli sisäänvetotuote

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kauppojen ja kauppaketjujen keskinäisen kilpailun aseena ovat vuosikymmenien ajan toimineet erilaiset sisäänvetotuotteet. Suomessa yleisin sisäänvetotuote on ollut perinteisesti kahvipaketti, jonka halvan hinnan perässä mummot ja vaarit ovat olleet valmiita pitkiinkin matkoihin.

Nyt Britanniassa meno on muuttunut hieman toiseksi, sillä sisäänvetotuotteiden laatu on noussut kertaheitolla aivan uusiin sfääreihin. Suomessa keskiolutta väkevämpää alkoholia ei vieläkään saa myydä muualla kuin Alkoissa, mutta muualla maailmassa tilanne on toinen. Brittiketjut ovat nyt ryhtyneet haalimaan asiakkaita laskemalla dramaattisesti shampanjan hintaa, Off Licence News uutisoi.

Tesco, Asda ja Sainsbury’s laskivat viinien ja viinojen hintaa jopa neljänneksellä, mutta jotkut shampanjat myydään nyt 50 prosentin alennuksella. Esimerkiksi Taittingerin shampanjapullon hinta on nyt noin 16 euroa. Suomen Alkossa hinta on 44 euroa. Asda kauppasi viinejä neljän euron hintaan, mutta samalla korosti, että kyseessä on vain lyhytaikainen tarjous ja että yhtiö haluaa edelleen tukea alkoholin maltillista käyttöä.

Uusimmat