Tämä kuva oli liian homo lehden kanteen – sensuroitiin

Suhtautuminen homoihin ja homoliittoihin jakaa yhä mielipiteitä ympäri maailmaa, mutta viiime vuosina jopa vanhoilliseksi kritisoidut perus-amerikkalaiset ovat totuttautuneet ajatukseen samaa sukupuolta olevien yhteiselosta. Aivan kaikille asia ei ole kuitenkaan itsestäänselvä.

------

Nyt on nimittäin paljastunut, että piirtäjä R. Crumb joutui vuonna 2009 sensuurin kohteeksi, kun hän piirsi New Yorker -lehteen homoliittoja käsittelevän kansikuvan. Crumb on nyt paljastanut sekä tuolloin sensuroidun kuvan että kertonut sen joutuneen hyllytetyksi ilman että lehti perusteli asiaa mitenkään piirtäjälle.


Kuva: R. Crumb

Lehti ei ole suostunut vieläkään kommentoimaan asiaa, mutta sensuurin oletetaan liittyvän juuri kuvan käsittelemiin homoliittoihin. Kuvan ensimmäisenä julkaissu Vice-lehti totesi sensuurin olevan ”historian homoin tapaus”.