Chisun uusi albumi myynyt tuplaplatinaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen valovoimaisimpiin artisteihin lukeutuva Chisu on myynyt Kun valaistun -albumillaan tuplaplatinaa, eli yli 40.000 kappaletta. Tuorein single Kohtalon oma on parhaillaan myös radioiden soitetuin kappale.

– Kiitos kuuluu ihmisille. On hienoa päästä esittämään kappaleita yleisölle keikoilla, Chisu iloitsee.

Chisun tarina alkoi vuonna 2007 kappaleella Mun koti ei oo täällä. Tämän jälkeen Chisu on saanut viisi Emma pystiä ja hänelle on myönnetty myös Teosto –palkinto. Tällä hetkellä Chisun albumit Alkovi, Vapaa ja yksin sekä Kun valaistun ovat myyneet yhteensä yli 100.000 kappaletta.

Chisun kiertue jatkuu tämän vuoden puolella 11. joulukuuta saakka. Keväällä kiertue alkaa 21. tammikuuta Helsingin Nosturista.