Kuuma r&b-tähti loukkaantui – joutui pyörätuoliin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Taannoin Fantasy Ride -albuminsa julkaissut r&b-tähti Ciara kertoi viime vuonna katuvansa taannoisia alastonkuviaan. Tähden mukaan Vibe-lehdessä julkaistut kuvat laitettiin lehteen ilman hänen lupaansa.

Nyt 26-vuotiaan laulajattaren uutisoitiin joutuneen pyörätuoliin nilkkavammojen takia. Tähti oli kokeillut uusia tanssiliikkeitä kymmenen senttimetrin korkokengissä. Huikeat korot eivät kuitenkaan olleet parhaat mahdolliset tanssikengät, sillä Ciara nyrjäytti niiden takia molemmat nilkkansa.

Ciara ei kuitenkaan ole antanut nilkkavammojensa haitata työntekoa, sillä tähti kuvattiin äskettäin Roll Over Hunger -hyväntekeväisyystilaisuudessa pyörätuolissa. Hän poseerasi kameroille muun muuassa räppäri Ludacrisin kanssa. Rullatuolissa istuneen tähden nilkat olivat kuitenkin näyttävästi paketoituna.

Fantasy Ride -albumillaan Ciara työskenteli usean huipputuottajan ja -artistin kanssa. Yhdysvalloissa albumi nousi aikanaan jo ennakkotilauksilla iTunesin ladatuimmaksi r&b-albumiksi. Moninkertaista platinaa albumeillaan myynyt laulajatar menestyi viime keväänä radiosoittolistoilla Justin Timberlaken kanssa tekemällään Love Sex Magic -hitillä, joka oli Suomessakin radiohitti.

http://stupidcelebrities.net/2011/11/25/singer-ciara-injured-both-ankles-spotted-in-wheelchair-video/