Yhdysvalloissa lentäjä on tehnyt historiallisen kunnianosoituksen tulevalle GTA VI -hittipelille. Hän nimittäin lensi satojen kilometrien kokoisen taideteoksen kartalle.
Yhdysvalloissa toteutettu poikkeuksellinen tempaus sai alkunsa, kun lentäjä Benjamin McDaniel nousi ilmaan Arkansasin osavaltiossa 5. marraskuuta.
Historiallisen suuri taideteos
Aikojen saatossa kartalle on piirretty lukuisia yksinkertaisia piirroskuvia, mutta nyt McDaniel vei lentämällä tehdyn piirtämisen täysin uudelle tasolle. Hän toteutti nimittäin erittäin monimutkaisen ja vaikean teoksen, joka sisälsi paitsi eläin- ja ihmishahmoja myös tekstiä.

Flightradar24-lentoseurannasta nähdään miten vaikean ja lopulta upean teoksen lentäjä onnistui piirtämään kartalle. Operaatio kesti yhteensä kahdeksan tuntia. McDaniel on aiemminkin tehnyt tämänkaltaisia teoksia, ja hänen lempinimensä onkin The Pilot Picasso.
Tässä urakassa vaikeustaso oli jo aivan omaa luokkaansa, sillä ennakkoon tarkasti suunnitellulla reitillä nähdään GTA VI -logon lisäksi myös esimerkiksi helikopteri, palmuja, alligaattori, urheiluauto ja aseistautunut naishahmo. Nämä kaikki näkyvät siis lentokoneen reittinä kartalla. Näistä varsinkin alligaattorin piirtäminen ilmaan oli poikkeuksellisen haastavaa.
Lentäjä suoritti tempauksensa vuosimallin 1978 Cessna Skylane RG -pienkoneella, jonka rekisterinumero on N1810R. Hän nousi ilmaan Arkansasin Bentonvillen lentokentältä ja urakka päättyi 8 tuntia ja 8 minuuttia myöhemmin samalle kentälle.
Historiallisen suuri taideteos piirtyi laajalle alueelle Luoteis-Arkansasissa. Lentoja seuraava Flightradar24 nosti urakan esiin sosiaalisessa mediassa sen ollessa vielä kesken, ja lopulta tuhannet ihmiset seurasivat hankkeen etenemistä reaaliajassa.
Benjamin McDaniel on siis aiemminkin piirtänyt kartalle taideteoksia, kuten muun muassa Mona Lisan, Hämähäkkimiehen ja Taru sormusten herrasta -kuvion.
Lähteet: The Pilot Picasso
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Cessna, Flightradar, GTA IV tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.