Madonna sittenkin ensi vuonna Suomeen?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Popin supertähti Madonna käväisi taannoin Suomessa jättimäisellä keikalla. Helsingin Jätkäsaareen ja sen lähistölle saapui konsertista nauttimaan jopa 100.000 ihmistä. Taannoin Madonnan keikkapäiviä vuoti julkisuuteen, ja monien pettymykseksi joukosta puuttui Suomi. Tilanne voi vielä muuttua.

Supertähtiä Suomeen tuova Live Nation -yritys on vahvistanut neuvottelevansa parhaillaan Madonnan mahdollisesta Suomen keikasta ensi vuodelle. Popin kuningattareksi nimetty veteraanipoppari voidaan siis parhaassa tapauksessa vielä nähdä Suomessa.

– Neuvotteluja käydään, mutta kiertueaikataulu selviää kokonaisuudessaan vasta ensi vuoden puolella, Live Nation vahvisti Facebookissa.

Madonna oli aikoinaan naimisissa elokuvaohjaaja Guy Ritchien kanssa kahdeksan vuoden ajan. Pariskunnan avioliitto päättyi vuonna 2008. Äskettäin 43-vuotias Ritchie puhui avoimesti julkisuudessa pitkästä suhteestaan supertähden kanssa ja kuvaili suhdetta saippuaoopperaksi. Ritchiellä on yhteinen 11-vuotias Rocco-poika Madonnan kanssa. Tänä vuonna ohjaajan tyttöystävä Jacqui Ainsley synnytti pariskunnan ensimmäisen yhteisen poikalapsen. Ritchie asuu muun muuassa Lontoossa kuuden miljoonan arvoisessa lukaalissa.

Madonnan levyjä on myyty maailmanlaajuisesti huimat 230 miljoonaa kappaletta. Hän onkin maailman menestynein naisartisti single ja albumi myynnillään. Yksi tähden tuoreimmista hiteistä on Hung Up -single, jota myytiin maailmanlaajuisesti yhdeksän miljoona kappaletta. Tähti tunnetaan myös intohimoisesta omistautumisestaan kabbala-uskonnolle. Madonna paljasti taannoin Guy Ritchien vihanneen hänen uskonsuuntaansa ja erimielisyyksien johtaneen parin eroon.

Uusimmat