F1-kausi päättyi – formulatähti ja popkaunotar palasivat yhteen

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

F1-tähti Lewis Hamiltonin ja Pussycat Dolls -laulaja Nicole Sherzingerin neljän vuoden seurustelusuhde päättyi lokakuussa. Eron syyksi ilmoitettiin ensin aikatauluongelmat, mutta sittemmin uutisoitiin eron johtuneen parin erimielisyyksistä. Pariskunnan ystävien mukaan 26-vuotias Hamilton ei ollut vielä valmis asettumaan aloilleen, kun 33-vuotias Scherzinger olisi puolestaan ollut jo valmis perustamaan perhettä.

Nyt pariskunnan huhutaan kuitenkin palanneen jälleen yhteen. Kaksikon on kerrottu suunnitelleen useita tapaamisia, joiden aikana he aikovat lämmitellä suhdettaan uudelleen. Toisistaan paljon erillään olleella pariskunnalla on jälleen enemmän mahdollisuuksia työstää suhdettaan, sillä kiireinen formulakausi päättyi viikko sitten.

– Lewis on niin kiireinen ja hän vaihtaa maata joka toinen viikko. Kun he eivät näe toisiaan, he käyttävät esimerkiksi Skypeä, mutta ei se ole korvike oikealle tapaamiselle. Nyt, kun F1 ei häiritse suhdetta, Lewis aikoo viettää kunnolla aikaa Nicolen kanssa, The Sun -lehden lähde kertoo.

Pussycat Dolls -tyttöbändin keulahahmona julkisuuteen noussut Nicole Scherzinger esiintyy parhaillaan käynnissä olevan Yhdysvaltojen X Factor -kauden tuomarina. Laulajan kerrottiin olleen erostaan niin murtunut, että hän anoi jopa vapaapäiviä ohjelman kuvauksista. Hamiltonin ja Scherzingerin suhteessa on ollut ylä- ja alamäkiä ennenkin, sillä vuonna 2010 pari erosi ja palasi pian jälleen yhteen.