Työpaikkailmoituksesta nettihitti: ”Mikäli sinulla ei ole muuta elämää, soittele”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Työpaikkailmoitukset ovat lähes poikkeuksetta tasapaksuja ja samalla kaavalla toteutettuja arkisen tylsiä ilmoituksia. Myös Staran ilmoitus lukeutuu parhaillaan ehkä tähän samaan sarjaan. Onneksi Suomesta löytyy vielä ajatuksia myös hauskempiin ilmoituksiin, joista yksi hauskuttaa parhaillaan verkossa.

Kyseessä on turkulaisen Vähäheikki Oy:n työpaikkailmoitus, jossa haetaan henkilökuntaa telemarkkinoimaan. Ilmoituksen teksti on aiheuttanut laajaa huomiota esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, jossa ilmoitus on piristänyt monien päivää. Työpaikasta kiinnostuneita pyydetään esimerkiksi soittamaan, mikäli heillä ”ei ole muuta elämää”.