Kuollut äiti ilmestyi Talent-voittajan kotiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britain’s Got Talent -kilpailusta viime vuonna kertaheitolla maailmanlaajuiseksi supertähdeksi noussut skottilaulaja Susan Boyle on ollut kilpailun jälkeen useita kertoja otsikoissa hermoromahdustensa merkeissä. Naisen suosio on kuitenkin vertaansa vailla, sillä hänet on nähty esiintymässä muiden muassa paavin kanssa.

Nyt supertähti on kertonut, että hänen edesmennyt Bridget-äitinsä on vieraillut hänen luonaan. Susan Boyle oli aikoinaan murtunut äitinsä kuolemasta, koska he olivat hyvin läheisiä. Nyt hän on kuitenkin paljastanut tilanteen parantunen, koska kuollut äiti vierailee hänen luonaan.

– Äitini sanoi minulle, että huolehdi talosta ja kissasta. Niin olen tehnyt. Olen itse asiassa nähnyt äitini talossa. En tosin tiedä mitä muut ajattelevat asiasta. Hänellä oli kaikki hyvin ja hän halusi minun tietävän sen, Susan Boyle kertoi Daily Mail -lehdelle.

Susan Boylen teki lokakuussa 2010 historiaa olemalla ainoa naisartisti, jolla oli samanaikaisesti sekä Yhdysvaltojen että Iso-Britannian listasijojen ykköspaikka hallussa. Listasijoitus tapahtui vuoden sisään kahdesti. Aikoinaan yhtyeistä vastaavaan suoritukseen on pystynyt The Beatles vuonna 1969. Boyle kertoikin haaveilevansa yhteistyöstä legendaarisen yhtyeen kanssa.