Hurja väite leviää verkossa: ”Jon Bon Jovi on kuollut”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supertähtien kuolema on perättömien nettiväitteiden kestosuosikki, sillä vuosittain kymmenet maailman viihdetähdet julistetaan kuolleeksi erilaisissa huijausviesteissä. Tänään erityisesti sosiaalisissa medioissa on levinnyt valtavalla nopeudella perätön väite, että Bon Jovin keulahahmo Jon Bon Jovi olisi kuollut.

Rocktähden väitetään löytyneen koomassa New Jerseyn Asbury Parkissa sijaitsevasta Empress-hotellista, minkä jälkeen hänet todettiin kuolleeksi. Satojen fanien väitetään kerääntyneen sairaalan edustalle suremaan rocktähteä.

Hurjat väitteet osoittautuivat kuitenkin nopeasti huijaukseksi. Siitä huolimatta aihe ”Jon Bon Jovi” nousi hetkessä Twitterin ykkösaiheeksi koko maailmassa. Seuraa tätä keskustelua reaaliajassa artikkelin alta.

Ulkomailla perättömät kuolinväitteet ovat siis yleisiä, mutta marraskuussa sellainen nähtiin myös Suomessa. Silloin laulajatähti Anna Abreun väitettiin menehtyneen. Laulaja kommentoi nopeasti itsekin väitteitä ja ihmetteli miten ”sairasta läppää jengillä” on.

Vastaavien huhujen kohteeksi ovat viime vuosina joutuneet Perryn lisäksi muiden muassa Will Smith, Jackie Chan, Jim Carrey, Tom Cruise, Luke Perry, Charlie Sheen, Miley Cyrus, Britney Spears, Eddie Murphy, Aaron Carter, Adam Sandler, Owen Wilson, Kanye West, Jay-Z, DJ Tiesto, Johnny Depp, Zach Braff, Bill Cosby ja Jeff Goldblom. He kaikki voisivat todeta Mark Twainin legendaarisin sanoin, “Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja.”