George Michael oli kuolla sairaalassa – totuus salattiin faneilta

Viihdeuutiset · Stara.fi

WHAM!-yhtyeen toisena puoliskona tunnetuksi 1980-luvulla tullut poptähti George Michael joutui viime kuussa Itävallan Wienissä teho-osastolle rajun keuhkokuumeen takia. Nyt on vahvistunut, että hän oli viikkojen ajan välittömässä hengenvaarassa.

Sairaalasta kotihoitoon juuri päässyt 48-vuotias George Michael on tänään vahvistanut, että alan parhaat lääkärit tekivät kolmen viikon ajan kaikkensa yrittäessään pitää hänet hengissä. Lehdistölle järjestämässään tilaisuudessa laulajatähti

– Se oli siinä ja siinä viikkojen ajan. Emme kertoneet tilanteen olevan niin paha, koska en halunnut fanien huolestuvan liikaa. Olen pahoillani, että en ilmoittanut heille itse mitään, mutta olin niin huonossa kunnossa, että en kyennyt siihen, George Michael kertoi BBC:n mukaan.

Poptähti kertoi olleensa oikeassa sairaalassa oikeaan aikaan, sillä muuten hän olisi mahdollisesti kuollut. Nyt hän haluaakin osoittaa kiitollisuuttaan henkensä pelastamisesta järjestämällä sairaalan henkilökunnalle yksityisen konsertin.

Lääkärit uskovat, että äkillisesti sairastuneen Georgen hengen pelasti 100.000 dollarin arvoinen erikoissänky, joka on suunniteltu keuhkopotilaiden hoitoon. Georgen perhe ja läheiset matkustivat Itävaltaan sairaalassa makaavan tähden tueksi.

George tuli kaapista ulos vuonna 1988, kun siviiliasuinenpoliisi pidätti laulajan Beverly Hillsin julkisessa WC:ssä siveettömän käytöksen takia. George Michael on myös muun muuassa pidätetty puskaseksistä. Lähteet ovat kertoneet lehdille, että laulajatähden huumehelvetti oli syynä pariskunnan eroon, jonka merkeissä hänet on tuomittu pariinkin otteeseen myös oikeudessa. George Michael vahvisti äskettäin huumeidenkäytön johtaneen hänen 15 vuoden seurustelusuhteensa päättymiseen.