Michelle ”Bombshell” McGeen kotipornovideo vääriin käsiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Sandra Bullockin miehen Jesse Jamesin kanssa petihommia taannoin harrastanut ja parin eron aiheuttanut aikuisviihdetähti Michelle ”Bombshell” McGee on nimitetty viihdelehdistön toimesta Amerikan vihatuimmaksi naiseksi.

Nyt McGee on noussut otsikoihin, kun TMZ kertoo hänen kotitekoisen pornovideonsa päätyneen vääriin käsiin ja sitä kautta pornovideoita tuottavan Red Light District -yrityksen haltuun. Verkkolehden mukaan viime vuonna kuvatulla videolla nähdään myös lesboakti tatuoidun naisen kanssa. Red Light District tuli aikoinaan tunnetuksi julkaistuaan Paris Hiltonin pornovideon.

Bullockin avioliiton lisäksi Michelle ”Bombshell” McGee on aiheuttanut säröjä myös laulaja Pinkin suhteeseen, sillä hänen väitetään olleen seksisuhteessa myös popparin aviomiehen kanssa. Neitokainen kertoi E! Newsin haastattelussa, että hän ei olisi vihatuin ihminen, mikäli James olisi ollut hänelle rehellinen.

– En ole kodinrikkoja. En usko, että minä tuhosin heidän avioliittonsa. Jesse tuhosi sen itse. Minun viestini Jesselle on, että jos hän olisi ollut minulle alusta saakka rehellinen, emme olisi tässä tilanteessa. On vaikea olla Amerikan vihatuin ihminen. Muiden on helppo ottaa kohteeksi ihminen, joka näyttää erilaiselta, vahvasti tatuoitu Michelle ”Bombshell” McGee kertoi taannoin E! Onlinelle.

Uusimmat