Brooke Burns nautiskeli rannalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosikkisarja Baywatchin tähti Brooke Burns on jatkanut edelleen näyttelemistä, mutta pitänyt siitä huolimatta varsin matalaa profiilia. Bruce Willisin kanssa aikoinaan kihloissa ollut kaunotar on nyt kuitenkin päässyt pitkästä aikaa otsikoihin.

Kaksi vuotta sitten Brooke Burns oli paparazzikuvissa housujensa pudottua kameroiden edessä. Tällä kertaa hän on ollut nauttimassa aurinkoisesta joululomasta rannalla yhdessä tyttärensä kanssa. Kuvien perusteella entinen televisiotähti on pysynyt upeassa kunnossa.





Kuva: Splash





Kuva: Splash

Vuonna 2006 Burns joutui kotonaan vakavaan onnettomuuteen. Kaunottaren niska murtui hänen hypätessään omaan uima-altaaseensa, minkä johdosta hän oli vähällä hukkua. Kaikeksi onneksi Brooken palomies-ystävä huomasi tilanteen.

– Hän on ainoa sairaanhoitajan koulutuksen saanut palomies, jonka tunnen. Hän näki minun sukeltavan ja kietoi niskani ympärille pyyhkeen, jotta niska ei pääsisi liikkumaan. Ystäväni kellutti minua altaassa kunnes sairaanhoitajat saapuivat. Ilman häntä olisin kokonaan tai ainakin osittain halvaantunut, Brooke Burns kertoi tuolloin Access Hollywoodille.