Rochelle Wiseman julkaisi itse bikinikuvansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniassa parhaillaan suosiota nauttivan The Saturdays -yhtyeen kaunottaret ovat nykyisin kovassa nosteessa brittiläisissä viihdelehdissä. Yhtyeen kaunotar Rochelle Wiseman on seurustellut jo pidempään miespuoliseen kollegaansa, JLS-yhtyeen Marvin Humesin kanssa.

Viime vuonna parin huhuttiin jo eronneen, mutta totuus oli toinen. Rochelle ja Marvin ovat nauttineet romanttisesta lomasta Antiguan saarella Karibialla. Paparazzit eivät julkkisparia löytäneet, joten neitokainen julkaisi itse bikinikuvansa Twitter-blogissaan.


Kuva: Twitter

21-vuotias englantilainen Rochelle Wiseman tuli alunperin tunnetuksi S Club 8 -yhtyeen riveistä, mutta yhtyeen hajottua vuonna 2005 hän jatkoi musiikkiuraansa. Kolmen vuoden sooloilun jälkeen hänet kiinnitettiin vuonna 2008 The Saturdays -yhtyeeseen, joka muodostuu viidestä naisesta. Bändi on saavuttanut Britanniassa suuren suosion ja sillä on ollut jo kuusi Top 10 -hittiä ja kaksi Top 10 -albumia. Bändin esikoislevy Chasing Lights on myynyt platinaa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat