Kuka ihmeen Robin? Hän on teini-idoli suomalaisen nettihitin taustalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Alkaneen viikon kohutuin kotimainen nettihitti on ollut ylivoimaisesti uusi kotimainen teinitähti Robin. 13-vuotiaan turkulaisen esikoissingle Frontside Ollie on saanut valtaisan suosion ja kappaleen myötä Robin itse on saanut suuren joukon faneja.

Robin on turkulainen laulamista harrastava nuori mies, jonka esikoisalbumi Koodi julkaistaan 22. helmikuuta. Frontside Ollie on albumin ensimmäinen singlelohkaisu, ja se on katsottu YouTubessa jo yli 400.000 kertaa. Aiemmin Robin on esiintynyt esimerkiksi kansainvälisessä New Wave -laulukilpailussa Moskovassa vuonna 2009. Esityksellä oli jopa satamiljoonaa katsojaa.

Yläasteen seitsemättä luokkaa käyvä Robin harrastaa musiikin lisäksi purjehdusta, skeittausta ja laskettelua. Viime päivien menestyksen perusteella hänestä on nousemassa Suomen suosituin pikkutyttöjen hurmuri.