Nick Jonas suostuu riisumaan kaiken

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

The Jonas Brothers -veljestrion Nick Jonas on nuorin sisaruksistaan. Disney-televisiokanavan tähti on esiintynyt muun muuassa elokuvissa Camp Rock ja Camp Rock 2: The Final Jam. Seuraavaksi poppari nähdään Broadwaylla musikaalissa How To Succeed in Business Without Really Trying.

Nyt teatterista kiinnostunut 19-vuotias teinitähti kertoi, että hän suostuisi esiintymään lavalla alasti. Nick nimittäin kertoi rakastavansa teatteria ja suhtautuvansa esimerkiksi alastomuuteen avoimin mielin. Harry Potter -päätähti Daniel Radcliffe riisui taannoin kaiken teatterin lavalla näyteltyään Equus-roolihahmoa.

– Olisin suostunut riisumaan kaiken teatterissa. Kaikkeen täytyy suhtautua avoimin mielin, Nick kertoi Advocate-lehden haastattelussa.

Teinitähti kertoi myös haastattelussa rakastavansa homoseksuaaleja fanejaan. Hän on nimittäin kiitollinen siitä, että hänen homofaninsa lähettävät popparille mahtavia lahjoja. Nick odottaa myös aina innolla homofaniensa tapaamista, koska hänen mielestään homoseksuaalit pukeutuvat muodikkaasti.

Nick Jonas syntyi Texasin Dallasissa. Vuonna 2005 hän perusti yhtyeen veljiensä Joen ja Kevinin kanssa. Aluksi yhtyeen nimi oli Sons of Jonas, mutta myöhemmin se muutettiin Jonas Brothersiksi. Popyhtye on julkaissut jo neljä albumia ja ne ovat myyneet maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Nick Jonas seurustelee australialaislaulaja Delta Goodremin kanssa.