Angry Birds valloittaa avaruuden

Digi Nettivideot · Stara.fi

Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt menestystä ympäri maailmaa ja ollut kirkkaasti kuluneen talven suosituin peli maailmassa. Taannoin peliyhtiö ilmoitti hittipelin nousseen maailman ladatuimmaksi peliksi. Nyt sen mainos aiheuttaa hämmennystä verkossa.

YouTubessa on julkaistu video, jossa vihjataan uudesta avaruusaiheisesta lanseerauksesta 22. maaliskuuta. Samalla kävijöitä ohjataan verkkoon, jossa nähdään Kuussa pystyssä oleva jättiläisritsa ja lausahdus: ”Yksi pieni linkous linnulle, yksi suuri loikka lintukunnalle”.

Angry Birds -brändiä on laajennettu myös leluihin, peleihin ja elokuviin. Ensi kesänä vuorossa on myös oma teemapuisto Tampereen Särkänniemen huvipuistoon. Hittipelin takaa löytyvä Rovio sai viime vuonna 30 miljoonan euron pääomasijoituksen Accell Partners ja Atomica Ventures -yhtiöiltä. Angry Birds -animaatioelokuva sai taannoin Suomen elokuvasäätiön tukea 50.000 euroa. Elokuvalehti Variety uutisoi taannoin, että elokuvaa tuottamaan on kiinnitetty David Maisel, joka oli aiemmin johtajana lukuisia menestyselokuvia tuottaneessa Marvel Studios -yhtiössä.