Kylie Minogue on upea ilmestys

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuisesti jo yli 60 miljoonaa albumia urallaan myynyt Kylie Minogue julkaisi heinäkuussa uuden Aphrodite-albuminsa. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu All The Lovers nousi nopeasti radiohitiksi, mutta klubihittiin biisin anti ei tällä kertaa riittänyt.

Talven aikana Kylie on viettänyt hiljaiseloa otsikoista, mutta nyt hän on palannut salamavalojen välkkeeseen. Supertähti osallistui nimittäin eilen Sydneyssä järjestettyihin Mardi Gras -juhliin seksikkäässä punaisessa mekossa.





Kuva: Splash





Kuva: Splash

Kylie Minogue lukeutuu niihin erittäin harvalukuisiin tähtiin, joilla on ollut ykköshitti kolmella peräkkäisellä vuosikymmenellä; 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla. Albumin vastaavana tuottajana toimi Stuart Price ja levyä oli kirjoittamassa muiden muassa Kylie itse, sekä Stuart Price, Calvin Harris, Jake Shears, Nerina Pallot ja Tim Rice-Oxley. Aphrodite oli jatkoa Kylien vuonna 2007 julkaistulle X-albumille.

Australiasta kotoisin oleva Kylie Minogue on hittitehtailun ja näyttelemisen lisäksi esiintynyt urallaan massiivisilla kiertueilla. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muiden muassa Locomotion, I Shoul Be So Lucky ja Can’t Get You Out of My Head. Kylie on saanut myös alan arvostetuimman tunnustuksen Music Industry Trust Awardin.