Mad Men -povipommin intiimikuvat huijausta – kuvissa aivan väärä nainen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijätär Christina Hendricks tunnetaan Mad Men -televisiosarjan muodokkaana tähtenä, ja hän on ollut urallaan otsikoissa lähes yksinomaan muotojensa merkeissä. Tänään maailmalla on kohuttu hänen nakukuvistaan.

Kerroimme aiemmin tänään kuinka muodokkaan näyttelijäkaunottaren kuvia oli yllättäen päätyneet amerikkalaiselle pornosivustolle. Nyt Christina Hendricks on vahvistanut, että verkossa julkaistujen kuvien joukossa on hänen kännykästään hakkeroituja kuvia, mutta sen sijaan kohua aiheuttaneet alastonkuvat eivät ole hänen eivätkä esitä häntä. Näyttelijättären mukaan kuvassa näkyvät rinnat eivät kuulu hänelle, TMZ raportoi.

Taannoin vastaavia alastonkuvia päätyi julkisuuteen myös Scarlett Johanssonin ja muutaman muun yksityisistä kännykkäarkistoista. Tuolloin FBI kutsuttiin apuun ja hakkeri jäi lopulta kiinni ja joutui oikeuteen.

36-vuotias Christina Henricks tunnetaan parhaiten Mad Men -sarjasta, jossa hän näyttelee Joan Hollowayn roolia. Uhkea kaunotar on kyllästynyt siihen kuinka hänen kurvikkaat muotonsa ja jättimäiset rintansa ovat ainoa asia, johon hänessä kiinnitetään nykyisin huomiota. Hendricks on naimisissa näyttelijä Geoffrey Arendin kanssa.