Eliza Doolittlen pakarat vilahtelivat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittilaulaja Eliza Doolittle joutui viime vuonna perumaan odotetun Suomen konserttinsa viime hetkellä, kun hänelle ilmaantui tärkeämpiä markkinointitilaisuuksia muualla Euroopassa. Sittemmin hän on viihtynyt lehtien palstoilla erityisesti vähissä vaatteissa.

Nyt Eliza Doolittle on kuvattu palaamassa shoppailureissultaan yhdessä miesystävänsä kanssa. Kohteena oli ollut myös sponsorin toimisto, josta Eliza sai kahmalokaupalla tuomisia. Neitokainen oli kuitenkin pukeutunut varsin kevyesti, sillä hänen lyhyt mekkonsa ylsi hädin tuskin vesirajaan ja samalla hänen pakaransa vilahtelivat mekon alta.



Kuva: Splash



Kuva: Splash

23-vuotias Eliza Doolittle nousi jo ensimmäisellä albumillaan suureen suosioon ja hittilistoille ympäri maailmaa. Stara soitti neitokaiselle viime viikolla ja tiedusteli hänen kuulumisiaan ennen Suomen vierailua. Suomessakin pari vuotta sitten vieraillut Eliza piti kovasti maastamme, jota hän hehkutti Staran haastattelussa.

– Se oli hieno vierailu. Olimme Suomessa vain päivän, mutta oli todella mukana käydä siellä ja viettää siellä hieman aikaa. Muistan erityisesti sen, että siellä oli todella kylmä. Kaikki olivat todella mukavia, joten minä viihdyin hyvin, Eliza Doolittle kertoi Staralle.