Kim Kardashianin avioeron puiminen jatkuu – raju riita häälahjoista

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Realityjulkkis Kim Kardashian tuli alunperin tunnetuksi pornovideosta ja muhkeasta takamuksestaan, joka on rankattu pariinkin otteeseen myös julkkisnaisten parhaaksi. Kim erosi taannoin aviomiehestään Kris Humphriesistä vain 72 päivää kestäneen liiton jälkeen.

Viime aikoina realitytähti onkin ollut useasti otsikoissa eronsa takia – tällä kertaa häälahjoista syntyneen sotkun takia. Hääparin raportoitiin saaneeen häälahjoja 100.000 dollarin edestä. Nyt ex-avioparin ongelmana on ollut päättää, mitä lahjoilla tehdään.

Hollywood-sivuston mukaan Kim on lahjoittanut hyväntekeväisyyteen 200.000 dollaria hyvän tahdon eleenä kaikkia häälahjoja antaneita kohtaan. Humphriesin kerrotaan kunnioittavan Kimin lahjoitusta, mutta hän vaatii silti että lahjat palautettaisiin niistä maksaneille ihmisille.

Lusikkansa soppaan on lisännyt myös yksi Kimin läheisimmistä ystävistä, Jonathan Cheban. Tämä kertoi TMZ-viihdesivustolle, kuinka hän antoi Humphriesille 5.000 dollarin lahjakortin häälahjana – vaatien tätä nyt palauttamaan sen. Cheban perustelee vaatimustaan sanomalla, että Humphries on tekopyhä vaatiessaan Kimiä palauttamaan häälahjat.

Kim kuvaa parhaillaan perheensä arkea seuraavaa Rikkaat Kardashianit -realitysarjaa, jonka uusi tuotantokausi alkaa Yhdysvalloissa tässä kuussa. Sarjan menestyksen johdosta sen pohjalta on tehty myös kaksi spin-off -sarjaa ja kolmas on parhaillaan suunnitteluasteella. Ahkerasti Twitter-blogiaan päivittävä Kim Kardashian äänestettiin viime vuonna ylivoimaisesti inhotuimmaksi julkkikseksi.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat