MTV3:n huippusuositulle hittisarjalle karu loppu – miljoonat fanit tyrmistyivät

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet televisioalalla synkkääkin synkempiä. Taloustaantuma ja tiukat budjetit ovat pakottaneet televisioyhtiöt lopettamaan valtavan määrän televisiosarjoja, joista osa on ollut hyvinkin suosittuja. Nyt näiden sarjojen lista on kasvanut yhdellä.

TV Online uutisoi, että suurella kohulla taannoin lanseerattu ja Steven Spielbergin tuottama Terra Nova on päätetty lopettaa. Maailman kalleimmaksi televisiosarjaksi väitettyä ohjelmaa ehdittiin tehdä vain yhden tuotantokauden verran. Päätös on otettu fanien keskuudessa vastaan tyrmistyneenä, sillä fanit kampanjoivat näkyvästi sarjan jatkamisen puolesta. Se ei kuitenkaan sarjaa pelastanut.

Suomessa sarjaa esittää MTV3. Maailmalla menestys ei riittänyt sarjan jatkamiseen, mutta Ilta-Sanomien mukaan Terra Nova on Suomessa ollut todellinen menestys. Hittisarjan status piskuisessa Suomessa ei kuitenkaan riitä sarjan jatkamiseen.