Mystinen varkausilmiö leviää: ”Näillekin tuotteille löytyy pimeitä markkinoita”

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmalla on viime aikoina jäänyt ennätysmäisen paljon kiinni huijareita ja varkaita. Esimerkiksi aiemmin tänä vuonna tuli ilmi tapaus, jossa eräs ruumishuoneen työntekijä varasti kuolleiden kultahampaita ja -paikkoja. Palsamoijana työskennellyt mies myi saaliinsa panttilainaamolle 4.000 dollarilla.

Nyt Kiinassa uutisoitiin erikoisesta rikoksesta, joka ei ole edes ensimmäinen laatuaan. Varkaat nimittäin iskivät Henan provinssissa sijaitsevaan hautaustoimistoon ja veivät mukanaan viisi ruumisarkkua. Hautaustoimiston omistajan mukaan yhden ruumisarkun arvo on 500 dollaria, eli noin 400 euroa. Varkaat olivat tehneet hautaustoimiston seinään reiän ja vieneet arkut sitä kautta.

– Viisi ruumisarkkuani varastettiin liikkeestä. Kaupan seinään oli tehty valtava reikä, josta arkut ilmeisesti kuljetettiin ulos liikkeestä, Li-niminen omistaja kertoi Xinhua-lehdelle.

Omistaja kertoi, että yhden ruumisarkun paino oli noin 30 kiloa. Omistajan mukaan yksi ihminen jaksaisi kantaa hänen liikkeessään myynnissä olleen käsintehdyn ruumisarkun. Varkaudesta järkyttynyt ja ihmeissään oleva omistaja onkin jo tehnyt poliisille ilmoituksen rikoksesta.