Ozzy Osbournesta animaatiosarjan piirroshahmo

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yksi rockmaailman tunnetuimmista perheistä tekee paluun television maailmaan. Entinen Black Sabbath rockari Ozzy Osbourne, hänen managerivaimonsa Sharon sekä pariskunnan lapset Kelly ja Jack tullaan muuttamaan animaatiohahmoiksi uudessa televisiosarjassa.

The F’n Osbournes -nimeä kantava sarja tulee sisältämään 20 jaksoa animoitua Osbourne-hupia. Sarjan on luonut Canadalainen animaatioyhtiö Cuppa Coffee Studios ja sen tuottajina toimivat Cuppa Coffeen Adam Shaheenin lisäksi myös Sharon ja Jack Osbourne. Tietoa sarjan alkamisajankohdasta tai sitä näyttävästä kanavasta ei ole vielä julkaistu.

Lasta kihlattunsa Lisa Stellyn kanssa odottava Jack Osbourne on aikaisemmin julkisuudessa vannonut osallistumasta enää yhteenkään realitysarjaan. Hän on kertonut kokeneensa henkilökohtaisen elämänsä muuttuneen pelkäksi viihteeksi esiinnyttyään perheen elämästä kertoneessa The Osbournes -realitysarjassa.

– Niin kauan kuin elän, en koskaan, koskaan enää anna kameroiden tulla kotiini, Jack kommentoi asiaa hiljattain.

Räväkän perheen elämästä kertovaa The Osbournes -sarjaa tehtiin vuosina 2002 – 2006. Sharon ja Ozzy Osbourne vihittiin Havaijilla vuonna 1982. Pariskunnalla on yhteensä kolme lasta – julkisuudessa esiintyvät Jack ja Kelly sekä yksityisyydestään huolen pitävä Aimee.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat